Ylösseisontaa 27: Ross Noble – Randomist

Stand up, Vanhat

Ross Noble jatkaa QI:sta tuttujen koomikkojen listaa. En tosin tuntenut häntä stand up-koomikkona ennen erään ystäväni vuolasta hehkutusta taannoisen Dylan Moranin keikan väliajalla. Ensivaikutelmani hänestä QI:n panelistina oli junttimainen Geordie-murteen tehokäyttäjä, joka pitkätukkaisen bohemiutensa vuoksi ei huou liiallista älyllisyyttä. Katsottuani hänen stand up-pätkiään hänen mainiolta YouTube-kanavaltaan huomasin hänen olevan kerrassaan loistokas esiintyjä, ja improvisointitaidoiltaan paras tähän asti näkemistäni koomikoista.

Katsomani Randomist on hänen samannimiseltä 2005 vuoden kiertueeltaan kuvattu taltio Newcastlen City Hallista. Rossin improvisointiin pohjaavan esiintymisensä vuoksi kiertueiden keikkojen välillä on hyvin paljon eroja, ja niinpä samalta kiertueelta kuvattiin neljä eri keikkaa neljän DVDn boksiksi. Osaa stand up-koomikoista on kritisoitu vanhan materiaalin kierrättämisestä, joissain tapauksissa hyvin epäoikeudenmukaisesti. Noblen kohdalla tätä ongelmaa ei ole.

Ross Noble saa valtaosan materiaalistaan yleisöstä. Siitä revitään noin 80 prosenttia koko keikan jutuista. Vaikka kamera ei taltioikaan eturivin ilmeitä, on varsin selvää, että tehokkaasta piikittelystä huolimatta yleisö nauttii osallistumisestaan täysin rinnoin. Tämä on niitä harvoja keikkoja, jolloin hecklerit eivät ole haitaksi vaan tuovat jopa lisää hupia. Eittämättä tämä johtuu Rossin rempseän huolettomasta asenteesta ja tyylistä.

Itse keikkojen jutut ovat varsin absurdeja ja tilannepohjaisia. Valmiiksi kirjoitettua materiaalia keikalla on uskoakseni varsin vähän. Räppäri 50 Cent, etelä vastaan pohjoinen sekä pari surrealistisempaa aihetta ovat ainoat, joihin jäädään pidemmäksi aikaa. Mikäli juttu tai idea on liian surrealistinen, Ross visualisoi sen varsin mallikkaasti. Tajunnanvirran Niagaraa lasketaan parin tunnin ajan, eikä Noblen kanootti kaadu kertaakaan. Omat suosikkini olivat vahingoniloisuutta herättävä ”Magic Poo” sekä Harry Potterin ja pöllön välistä suhdetta kuvaava pätkä.

Vaikka toistaiseksi Rossin jutut eivät ole olleet poikkeuksellisen hauskoja, pidän hänen esiintymistyylistään ja ulosannistaan. Plussaa on tietenkin myös materiaalin runsaus, jota hän on tuottanut tuntikaupalla niin DVDlle kuin YouTubeenkin. Voisi kuvitella, ettei määrä korvaa laatua, mutta tässä suhteessa Noble yllättää positiivisesti. Hän on ehdottomasti yksi niistä koomikoista, jotka haluan kokea elävänä.