Ylösseisontaa 20 – Lunta Tupaan

Stand up, Vanhat

HUOM! Tällä kertaa aihe on minulle niin rakas, että sisällytän mukaan paljon videoita sarjasta.

Lunta tupaan

Mitä voisikaan sanoa kaikkien aikojen suosikkisketsisarjastaan? Mitä voisikaan sanoa ohjelmasta, joka tutustutti minut parhaiten brittihuumoriin ja sai aikaiseksi pääni sisällä vinksahtaneen huumorintajun kehittymisen jo alle kymmenen ikäisenä. No vaikka sen, että onhan se vaan ihan pirun hieno sarja. Mel Smith ja Griff Rhys Jones ovat kerrassaan mainio pari, ja omasta mielestäni paras komediaduo brittihuumorin historiassa. Olen nähnyt todennäköisesti 90% kaikista jaksoista, mitä kaksikko on tehnyt kahdestaan, ja sarjan ulkopuolisista projekteistakin valtaosan. Jälkimmäisistä mainittakoon erityisesti Not The Nine O’Clock News, jossa Mel ja Griff tulivat tunnetuksi muodostaen yhden hienoimmista komediakvarteteista Rowan Atkinsonin ja Pamela Stephensonin kanssa.

Mel ja Griff tunteikkaina

Alas Smith & Jones eli näin tuttavallisemmin Suomessa tunnettu Lunta tupaan alkoi Ei yhdeksän uutisten loputtua, ja ohjelmaa tehtiinkin reilusti yli kymmenen tuotantokautta vuosina 1984 – 1998. Toisin kuin suuressa osassa sarjoista, ainakin minun mielestäni taso parani loppua kohden, ja parhaaksi tuotantokaudeksi nimeäisin toiseksi viimeisen eli yhdeksännen vuodelta 1997. Luonnollisesti tähän vaikuttaa myös se, että minä itse tutustuin sarjaan juuri tällä kyseisellä kaudella. Sarjan alkupäässä vallinnutta alatyylin huumoria en ole oppinut arvostamaan vieläkään, vaikka jaksot muuten ovat sielläkin varsin mainioita. YouTube on pullollaan Smith & Jones-pätkiä, ja sarjan kokonaisia jaksoja löytynee varmasti, kunhan vain jaksaa etsiä. Yli viiden vuoden odotuksen jälkeen on sarjasta julkaistu myös kokoelma-DVD, jolle on ilmeisesti tulossa jatkoakin. Suomessa sarjasta on saanut nauttia YLEllä sekä lähi-historiassa SubTV:n illoissa.

 Puhuvat päät

Lunta Tupaan oli sketsisarja, jossa toisin kuin monessa aikalaisissaan, ei ole toistuvia hahmoja hassuissa peruukeissa tai muutoinkaan ylimalkaista toistuvuutta. Sarjassa oli pari toistuvaa osuutta, jotka säilyivät koko neljäntoista vuoden ajan. Ohjelman alussa Mel Smith ja Griff Rhys Jones toivottivat yleisön tervetulleeksi ohjelmaan sekä keskellä ja joskus myös lopussa kävivät keskusteluja erinäisistä aiheista ”omina itsenään”. Se, mistä ohjelma muistetaan, on jokaisessa jaksossa nähdyt ”puhuvat päät”, jota on parodioitu ja imitoitu monesti ohjelman historian aikana ja sen jälkeen. Käytännössä se koostui mustasta taustasta sekä Melin ja Griffin päistä. Hahmot eivät olleet kuitenkaan Mel ja Griff, vaan klassinen asetelma idiooteista, joista toinen ei tiedä mitään (Griff), ja toinen, joka ei tiedä mitään, mutta luulee tietävänsä kaiken (Mel). Aihepiiri vaihtui jaksosta toiseen, ja toimi ajoittain linkkinä sketsien välillä. Sketsien pituudet saattoivat vaihdella one-linereistä liki kymmeneen minuuttiin, tason kuitenkaan laskematta. ”Puhuvat päät” oli ohjelman parasta antia silloin, ja se on sitä vieläkin.

Pieniä sketsejä

Tämä ei tietenkään tarkoita, että sketsit olivat huonoja, päinvastoin. Lunta tupaan oli sketsiensä tasolta parhaimmillaan älykkäintä, mitä brittiläinen huumoritehdas on ulos suoltanut. Omiksi suosikeikseni nousseet elokuva- ja mainosparodiat ovat nokkeluudessaan ylivertaisia. Sketsit saattoivat olla lyhyitä, pitkiä, sanalliseen nokkeluuteen perustuvia, absurdeja, mustaa huumoria tai hauskalla tavalla rimanalituksia. Luonnollisesti joukkoon mahtui muutama ei-niin-hauska rimanalituskin, mutta jatkuvan, positiivisen puolella kelluvan peruslaadun vuoksi nämä hutilyönnit antaa helposti anteeksi. Mikäli ohjelmaa ei tullut aikanaan katsoneeksi tai nauhoittaneeksi, niin kokoelma-DVD sekä YouTubesta löytyvät (suomeksikin tekstitetyt) jaksot ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia.

Omia suosikkejani – ”Heloo”

Smith & Jones – Live, Foul and Steamy

En ollut lainkaan tietoinen Smith & Jonesin livekeikasta tai sen tallenteesta, ennen kuin aloin turhautua edellä mainitun DVD:n julkaisuun. Sattumalta jollain kauppasivulla oli linkattu loppuunmyyty tuote VHS-kasetista, joka kantoi Smith & Jonesin nimeä. Tutustuin tähän tarkemmin, ja pienen selvityksen jälkeen huomasin, että kyseessä on varsin vähälle huomiolle jäänyt livetallenne. Koko nimeltään se on Smith & Jones – One Night Stand (Live, Foul And Steamy). Seuraavaksi käväisin Ebayssa, löysin kasetin parilla punnalla brittiläiseltä myyjältä, tilasin kasetin, katsoin sen, nauroin ja riemuitsin. Olen tehnyt kasettiin tekstitykset noin puoleen väliin asti, kunnes törmäsin harvinaisen laaduttoman, ilmaisen tekstitysohjelman olevan minulle liian ärsyttävä pala purtavaksi. Törmäsin myös muutamaan täysin käännöskelvottomaan vitsiin, joita suomeksi ei vain olisi voinut kääntää alkuperäiselle kunniaa tehden.

Vuonna 1994 nauhoitettu show on alusta loppuun Smith & Jonesin parasta antia. ”Puhuvat päät”-sketsin hahmot käyvät pitkän, polveilevan keskustelun, joka on täysin uutta sarjaa katsoneille, ja vähintäänkin yhtä hyvin käsikirjoitettua. Tämä asetelma vain toimii niin loistavasti, ja koko 70 minuuttisen shown ajan juttu luistaa aiheista toiseen naurattaen herkeämättä. Rutiini on kymmenen vuoden aikana harjoiteltu niin luonnolliseksi, että ajoittaiset pokan pettämisetkin vain lisäävät hauskuutta. Sinänsä esitys ei ole niin visuaalisesti säväyttävä, että sitä olisi ollut välttämätöntä siirtää lavalle. Lava kuitenkin antaa joitakin erivapauksia sarjan ”puhuvat päät” -sketsien asetelmaan, joissa hahmot on kuvattu kyynärpäistä ylöspäin istuen kasvot vastakkain. Nyt Mel saattaa hakea kesken kaiken kitaran lavalle, ja aloittaa oman hippiballadinsa esittämisen.

Keikka alkaa arvailuleikillä ”I spy with my little eye…”, minkä jälkeen lennetään aiheesta toiseen käyden läpi muun muassa huumeet, itsemurhan yrittämisen, rakkauden kesän, sukupuolitaudit, reinkarnaation, tiukkapipoisuuden sekä kapakkatappelusta selviämisen. Soljuvuus aiheiden välillä tuo hyvin mieleen sarjan ja siirtymät eri sketsien välillä. Tällä kertaa siirtymät ovat vain joku irtonainen lause, johon toinen tarttuu. Keikan parasta antia on herrojen välisen kemian seuraaminen. Molemmat naljailevat toisilleen alituiseen, ja odottamattomaan kohtaan tiputetut sarkastiset kommentit jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen. Tämä vielä korostuu siinä, kun toinen hahmoista ei ymmärrä sitä, että hänelle suoranaisesti vittuillaan, mutta yleisö mylvii naurusta.

Mikäli ohjelmasta pitää yhtään, on tämä keikka ehdottomasti katsomisen arvoinen. Se on kuitenkin hyvin vaikeasti saatavilla laillisin keinoin, ja siksi toivoisinkin sen pikaista DVD-julkaisua. Todennäköisesti sitä ei tulla koskaan julkaisemaan DVD:llä, mutta VHS-kopioita voi vielä löytää Ebayn ja Amazonin kaltaisista, käytettyjä videoita myyvistä internet-kaupoista. Toki todella hyvällä tuurilla moisen harvinaisuuden voi löytää divaristakin. Toistaiseksi ainoa kaikkien nähtävillä oleva otos keikasta löytyy YouTubesta ”Smith and Jones Foul Live And Steamy”. Vajaan kymmenen minuutin näyte antaa varsin hyvän kuvan siitä, minkälainen show on kyseessä.