Ylösseisontaa 13 – Eddie Izzard (Dress To Kill)

Eddie Izzard, Stand up, Vanhat

Eddie Izzard

Huomaan jälleen paikkaavani aukkoja yleissivistyksessäni. En tiennyt, että Eddie Izzard oli mikään stand up-koomikko, vaan luulin häntä ihan peruskoomikoksi/-näyttelijäksi ja välillä jopa laulajaksi perustuen lähinnä siihen, että olin nähnyt hänet vain elokuvissa Ocean’s 12 sekä Across The Universe. Jostain syystä (feminiini pukeutuminen?) olin myös sekoittanut hänet Russell Brandiin, jota en ainakaan toistaiseksi ole voinut sietää. Sittemmin kuitenkin sain tietää, että hän on kuin onkin stand up-koomikko, eikä ihan mikä tahansa stand up-koomikko vaan vieläpä Britannian parhaimmistoa. Minut vakuutti viimeistään erään ystäväni kommentti ”…no mutta Eddie Izzard nyt on aina mainio.”. Luotin siihen, ja valitsin summanmutikassa jonkin DVD:n, ja ensimmäisenä vastaan tullut oli vuoden 1999 San Franciscossa kuvattu Dress to Kill.

Eddie Izzard – Dress to Kill

DVD alkaa kerrassaan mainiolla esittelyvideolla Alcatrazin vankilasta ja San Franciscosta, jossa Eddie toimii selostajana. Eddie aloittaa keikan esittelemällä vaatekerrastoaan, ja kommentoimalla transvestismiaan sekä isäntäkaupunkia. Eddiellä on tällä keikalla yllään jonkin näköinen kimonomainen yläosa, mustat pvc-housut, korkokengät, siniset kynnet sekä kaunis meikki. Vaikka tämä on ihka ensimmäinen kerta, kun näen hänen komiikkaansa, niin alusta asti Eddie vaikuttaa helposti lähestyttävältä älyköltä, jolla on hilpeän nyrjähtänyt näkökulma maailmaan. Tämä mielikuva säilyy koko keikan ajan.

Omiksi suosikeikseni nousivat mainiot kommentit Britti-imperiumin noususta ja tuhosta, Toisesta maailmansodasta sekä Stonehenge. Lisäksi myös ”Do You Have A Flag?” ja ”Ich Bin Ein Berliner” jäivät parhaiten mieleen suosikkikohtinani. Kirkkoon liittyvä materiaali oli kaiken kaikkiaan (kuten se usein on) mainiota. Erityisesti ”Cake or Death” toi mieleen hyvin vahvasti Monty Python -vaikutteet. Tarkemmin ajateltuani Eddie Izzard vaikutti välillä olevan koko Monty Python, siirtyen välillä Graham Chapmanin straight manista Eric Idlen ja Michael Palinin veikeisiin ja pikkutuhmiin rooleihin. Hahmosta toiseen siirtyminen loi välillä tiettyihin juttuihin sketsimäisen asetelman, mikä teki vain kunniaa Eddien loistavalle lavatyöskentelylle. Yleiskuvaksi jäi letkeä, mutta pikkumaisen tarkka esitys; rytmitys, delivery sekä jutut olivat kaikki A-luokkaa, mutta niitä täydensi sulavuus ja rentous. Esimerkki lavakarismasta on juttujen pitkittäminen, joka luonnistuu Izzardilta kerrassaan loistavasti. Se, että saa yli minuutin pidettyä yleisön nauramassa pelkästään vaihtelemalla ilmettään vakavasta  nyökyttelystä leikkisään ”ei nyt sentään” -ilmeeseen on harvinaislaatuista.

Keikan päättävä, suurimmaksi osaksi ranskankielinen encore tuntui menevän yleisöltä vähän ohi, vaikka itse pysyinkin suhteellisen hyvin mukana. Kokonaisuudessaan keikka oli yksi hilpeimpiä ja helpoiten lähestyttäviä stand up-keikkoja vähään aikaan, ja edellisten katsomieni perusteella tämä on mielestäni paljon sanottu.

Olen löytänyt jälleen uuden suosikin, ja aion ehdottomasti perehtyä Eddien suurehkoon tuotantoon lähitulevaisuudessa. Pidin tästä keikasta hyvin paljon, ja kerrottuani tämän edellä mainitsemalleni ystävälleni, hän sanoi sen olevan löysin katsomansa. Voidaan siis olettaa, että seuraavat näkemäni tulevat olemaan kerrassaan ratkiriemukkaita, enkä malta odottaa, että saan ne käsiini. Odottelutuskaani lieventää tässäkin tapauksessa hyvä ystävämme YouTube.