Tšekkivaalipäivitys osa 2 – Vaaliuurnat auki

Tšekki
Kuva 19.10.2017 Aamulehdessä julkaistusta jutusta Miljardööri pääosassa Tshekin vaaleissa.

Ensimmäinen Lännen medialle kirjoittamani juttu Tšekistä julkaistiin eilen mm. Aamulehden printtiversiossa. Puin siinä maan hämmentävää poliittista tilannetta, jossa talouspetoksesta syytteen saanut Babiš on todella voittamassa vaalit hänen puolueensa ANOn nauttiessa liki 30% kannatusta. Kommunisteja lukuun ottamatta yksikään suurimmista puolueista ei kuitenkaan halua hänen kanssaan hallitukseen. ANO kelpaisi monelle, mutta itse Babiš ei.

On siis todellinen, huolestuttava skenaario, jossa maan seuraava hallitus koostuisi miljardöörin johtamasta ANOsta, kommunistisesta puolueesta KSČM (kannatus nyt 12%) ja tšekinjapanilaisen Tomio Okamuran johtamasta äärioikeistolaisesta SPD:stä (kannatus 8%). Nimenomaan EU-kriittiset puolueet ovat lisänneet viime vuosina kannatustaan, kun taas ainoa selkeästi EU-myönteinen TOP 09 -puolue on vaarassa tippua parlamentin ulkopuolelle.

Vaaliuurnat aukesivat tänään klo 14:00 paikallista aikaa ja sulkeutuvat huomenna samaan aikaan.