Somerikka 2016 osa 21 – Tyyntä myrskyn edellä

Politiikka, Somerikka 2016

trumpclinton

Vaalit ovat huomenna, joskin Suomen aikaan niistä aletaan saamaan tietoa vasta keskiviikkona aamuyöstä. Clintonin tukijoukoissa tunnetaan helpotusta FBI-kohun laannuttua, mutta molemmat ehdokkaat vetivät vielä tiukan loppukirin kampanjoiden tärkeissä osavaltioissa julkkisten tukemina.

Aivan yllätyksittä maanantaihin ei kuitenkaan herätty, sillä WikiLeaks on jälleen vuotanut demokraattisen puolueen sähköposteja (Linkki 1). Niistä ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt mitään republikaanien varapresidenttiehdokkaiden arvailua kummempaa (Mike Pencen nimeä ei 40 vaihtoehdon listalla ollut).

Tämän päivän uutislinkkien takana on muun muassa pohdintaa demokraattipuolueen tulevaisuudesta (Linkki 3), äänestämiskäytäntöjen muutoksista (Linkki 6) ja Trumpin äänestäjäkuntaa sekä kampanjan päätöstä (Linkit 7 ja 8). Clintonin asema mielipidemittausten johdossa on vakiintunut, ja Clinton on johdossa jopa Fox Newsin gallupissa (Linkki 2).

Vaaliyönä 9.11. Radio Moreenin vaalinvalvojaisradiolähetystä voi kuunnella osoitteessa radio.uta.fi kello 02:00 alkaen.

Linkki 1: WikiLeaks vuosi jälleen demokraattisen puolueen sähköposteja päivää ennen vaaleja (The Hill)

Linkki 2: Fox Newsin mielipidemittauksen mukaan Clinton johtaa neljällä prosenttiyksiköllä neljän ehdokkaan kilvassa.

Linkki 3: Tuli voitto tai häviö, demokraatit joutuvat määrittämään identiteettinsä uudelleen vaalien jälkeen (LA Times)

Linkki 4: Senaattikilvassa demokraateilla lievä etumatka (The Independent)

Linkki 5: Presidentti Obama vitsailee siitä, että Trump ei saa enää käyttää Twitteriä (Huffington Post)

Linkki 6: Vox ehdottaa muutoksia äänestämiseen ja äänioikeutta 16-vuotiaille.

Linkki 7: Trump päättää kampanjansa kuin sen aloittikin – järjestelmää vastaan (USA Today)

Linkki 8: Donald Trump luottaa collegea käymättömiin valkoisiin äänestäjiin (New York Times)

Linkki 9: Chris Christie uskoo, ettei hänen poliittinen uransa ole uhi siltaskandaalin jälkeen (Politico)

Linkki 10: John Oliverin viimeinen vetoomus äänestämisen puolesta.