PlayList 11.6.2010

PlayList, Vanhat

Kesätyöt alkoivat ja uneliaisuutta työpaikalla poistavat kaksi asiaa: Äänikirjat ja musiikki. CD-muodossa julkaistut äänikirjat ovat sen verran ovelia juttuja, että noin viiden minuutin ”kappaleiden” väliin saa kivasti tungettua mukavasti soitannallistakin kuunnetavaa. Ensimmäisellä työviikolla tulin kuunnelleeksi Ministry of Soundin lisäksi kohta vuosi sitten kuolleen popin kuninkaan tuotoksia, joista päällimmäisenä jäi mieleen ensimmäistä kertaa kokonaan kuuntelemani vuoden 2001 albumi Invincible.

  1. Cornershop – Brimful of Ashra (Norman Cook Remix)
  2. Duffy – Stepping Stone
  3. Eppu Normaali – Suuri ja mahtava
  4. Michael Jackson – You Rock My World
  5. Michael Jackson – 2 Bad
  6. Pink Floyd – Dogs
  7. Risto – Rukous
  8. Rölli – Häläpäti-laulu
  9. Stark Effect – Bunnyrabbits, Satan, Cheese And Milk
  10. Steve Palmer Band – Living On The Streets

Perustelut:

1. Ministry of Soundilta löytynyttä mainioutta. Hyvän mielen biisi.

2. Duffysta en ollut oikein välittänyt, sillä olin aiemmin ohittanut sen lähinnä ”taas uutena jenkki-poptähtösenä”, mikä oli sangen virheellinen analyysi. Sehän laulaa ihan pirun hyvin ja biisitkin ovat mukavia.

3. Eppuja tuli kuunneltua hieman töissä, ja kappaleen aihepiiri liittyi mukavasti työn alla olleeseen Jari Tervon Myyrään.

4. Kenties hieman fuskua ottaa Jackon viimeiseksi jääneeltä levyltä juuri se hittibiisi, mutta totta puhuen levyn kuunneltuani oli helppo päätellä, mikä biisi lätyltä jäisi elämään, jos jäisi. You Rock My World on eniten lähellä sitä taattua MJ-laatua, vaikkei se minkään Badin tai Beat Itin tasolle ylläkään (saati Thrillerin).

5. Kenties hieman enemmän fuskua on ottaa Jackolta toinenkin biisi, mutta tämä biisi on ollut suosikkejani yli kymmenen vuotta, joten uudelleen löydettyäni sekä tämä kappaleen että Ghosts-minielokuva/musiikkivideon se on oikeutettu olemaan listallani.

6. Kuuntelin jälleen kerran Pink Floydia, joskin tällä kertaa Pulse-nimistä cover-yhtyettä. Hienoa progea.

7. Riston Rukous on hieno ja psykoottisuudessa harvinainen kauneus suomalaisessa musiikissa. Ehkä hienoin versio kipaleesta löytyy Riston Elävänä-dvd:ltä, mutta alkuperäinen studioversio on sekin upea.

8. Rölli. Häläpäti. Tartteeko muuta sanoa?

9. Tämä on sen verran häiriintynyttä musiikkia, että oli pakko ottaa mukaan jopa ohjelmaan soitettavaksi.

10. Toinen ohjelmassa soitettu biisi, joka tuli tutuksi AamuVirran pilottiviikolla. Perusrockia tyylillä.