Daniel H. Wilson – Robopocalypse

Kirjat, Luettua, Vanhat

Daniel H. Wilson on kirjoittanut vuodesta 2005 asti robotteihin liittyvää kirjallisuutta lähinnä humorististen pienten julkaisujen muodossa. Näistä tunnetuin lienee hänen esikoisteoksensa How To Survive A Robot Uprising, joka oli jo viittä vaille elokuvaksikin muovautumassa. Heinäkuun alussa hän julkaisi ensimmäisen täyspitkän, aikuisille suunnatun romaaninsa Robopocalypse. Isaac Asimovin robottitarinoiden ystävänä ajattelin antaa uutukaiselle mahdollisuuden.

Kirjan nokkela nimi ei pidä sisällään suurta mystiikkaa. Kirjan aihe on juuri se, minkä voi olettaa: Ihmisten selviytymiskamppailu ja sota robotteja vastaan. En voi olla yhdistämättä sitä Terminatorin ja Matrixin kaltaisten mytologioiden maailmoihin, ja siksi tarina tuntuu hyvin tutulta. Mitä pidemmälle kirjassa edetään, sitä ennalta-arvattavammaksi se käy. Toisaalta vuonna 2011 robottien kapinasta ja valtaannoususta tuskin saa aikaiseksi kovinkaan omaperäistä kirjallisuutta.

Kirjan rakenne ei toiminut minulle. Päiväkirjamerkintöjen ja historiikin tavoin etenevä kerronta tuntui aluksi varsin tuoreelta. Saman aiheen ja samojen tapahtumien kuvailu eri hahmojen kautta toi aluksi mieleen kronologisesti etenevän novellikokoelman. Jokaisen kappaleen alussa ja lopussa kuultava päähahmon ja kertojan Cormic Wallacen lokimerkinnät alkavat kuitenkin pian puuduttaa, ja ne tuovat mieleen lähinnä latteat sanomalehtien kuvatekstit. Kuvaukset ovat sarjassa ”Tämä tapahtuma tuli olemaan hyvin merkittäviä ihmisten ja robottien välisessä sodassa…”, ja ne muistuttivat historiadokumentin kertojan repliikkejä. Ehkä tämä oli tarkoituskin. Myös se, että jokaisen kappaleen alussa on yksi merkitsevä sitaatti irrotettuna kontekstista, alkoi hyppiä silmille hyvin nopeasti. Olen aina pitänyt sitä tyylirikkona, jos elokuvassa, kirjassa tai sarjassa mainitaan tarpeettomasti teoksen titteli. Se tökki jo 9-vuotiaana nähdessäni ensimmäisen Tappava ase-elokuvan, ja se tökkii yhä. Se vain kuulostaa liian itsetarkoitukselliselta.

Viimeinen negatiivinen asia kirjassa oli kieli. En tiedä, mistä se johtuu, mutta tämän kirjan englanti vaikuttaa lähes yksinkertaistetulta. Tekstissä ei leikitellä kielellä tai käytetä monimutkaisia lauserakenteita. Ylipäätään kieli kuulostaa TV-sarja-kieleltä. Tähän voi toki vaikuttaa se, että olen viime aikoina suosinut Neil Gaimanin, Woody Allenin ja Stephen Fryn kaltaisia kirjailijoita, jotka eivät ole niin tunnettuja suorasta kielenkäytöstään. Ehkä Wilsonin tapa kirjoittaa on vain sitä normaalia kielenkäyttöä.

Kirja alkaa pienen prologin jälkeen tapahtumista, jotka johtavat itsestään oppivan, tietoisuuden saavuttaneen supertietokoneen Argoksen valtaannousuun. Pian kaikki maailman tietokoneet, robotit ja muut sähköistetyt apuvälineet kääntyvät ihmisiä vastaan, ja ihmiskunta ajetaan ahtaalle. Toisin kuin esimerkiksi Terminaattorin mytologiassa, robotit pitävät ihmistä uhkana maapallolle, ja haluavat säästää luonnon ja muut eläimet. Siksi esimerkiksi ydinpommeja ei tässä tarinassa suoranaisesti nähdä. Robotit alkavat kehittyä ja tavallaan suojella luontoa. Toki samalla he kehittävät uusia tapoja ihmisten kitkemiseen, ja osa niistä on varsin kekseliäitä ja omaperäisiä. Luonnonsuojeluteemaa ei kuitenkaan tuputeta, vaan se vain mainitaan loogisena päätelmänä ja tavoitteena robottiyhteiskunnassa. Tarina etenee klassisia latuja pitkin, joten en koe tarpeelliseksi käydä sitä läpi.

Kirjasta jäi positiivinen olo. Se ei ollut loistava tai yllättävä, mutta se oli uutta luettavaa itselleni mieluisasta aiheesta. Se oli hyvä. Suosin edelleen Asimovin tapaista lähestymistä robotteihin, mutta viihdyttävyydessään Robopocalypse oli varsin mukavaa kesäluettavaa.

Näin loppuun mainitsen, että Steven Spielberg on ottanut projektikseen Robopocalypsen filmatisoinnin. Tulen pettymään lopputulokseen, vaikka kirja olikin tavallaan Spielbergille sopivan visuaalinen. Kirjan kieli sopii elokuvakäsikirjoitukseen kuin lakimies Tyrannosauruksen suuhun, mutta pahoin pelkään, että lopputulos on laimea ja mielenkiinnoton perus-scifi-rellestys.