Kauhun lokakuun paluu – Lesbovampyyrintappajat karanteenissa vahamuseossa!

Elokuvat, Kauhun lokakuu, Vanhat

On lokakuu, ja kauhuelokuvat valtaavat jälleen liikkuvan kuvan toistovälineeni.

[REC]

(2007, ohj. Jaume Balagueró, Paco Plaza, näytt. Manuela Velasco, Ferran Teranza & Jorge-Yamam Serrano)

Minulle [REC] on 2010-luvun paras puhdasverinen kauhuelokuva. Se ei ole maailmaa mullistavan omaperäinen, mutta se on kauhuelokuvana huomattavasti vallitsevaa genren kehitystä tasokkaampaa kauhuviihdettä. Espanjalainen kaksikko Paco Plaza ja Jaume Balagueró ohjaavat kirjoittamansa perinteisen zombie-elokuvan kerrassaan hurmaavan yksinkertaisella tavalla. Koko elokuva on käytännössä videokameran tallenne, jossa alunperin palomiesten yöstä tv-ohjelmaa kuvaava kaksikko joutuu biologisen uhkan vuoksi karanteeniin asetettavan kerrostalon sisälle vangiksi. Eräs talon asukkaista on näet saanut zombie-viruksen, ja pian paikka kuhisee zombeja.

Tästä asetelmasta saisi hyvin helposti kliseisen räiskintäpätkän, jossa ei tarvitse kehittää hahmoja tai tunnelmaa. Yllättäen kyseessä on hienosti rakennettu kuvaus inhimillisten hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta kriisin keskellä. Hahmojen epätoivo ja puutteet ovat hyvin esillä. Kamera tuo oman mausteensa juttuun, sillä ymmärrettävästi tilanteen ollessa tarpeeksi ahdistava jo muutenkin, jotkut vielä itsepintaisesti haluavat tallentaa kaiken. Eräässä kohtaa kamera on poissa pelistä jonkin aikaa, eikä heti ole varmaa tietoa, miten kauan on kulunut edellisestä kohtauksesta.

Myös juonen kehittely ennen viimeistä kohtausta on varsin säästeliästä. Mikään ei povaa viimeisen kohtauksen paljastusta, mikä on hyvä. Loppu on hieman ennalta arvattava, mutta itse elokuvan viimeinen kuva on ehkä yksi viime aikojen mieleenpainuvimpia. Elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Erityismaininta Manuela Velascolle reportterin roolistaan, joka varasti sydämeni jo ensimmäisessä kohtauksessa.

****

Quarantine

(2008, ohj. John Erick Dowdle, näytt. Jennifer Carpenter, Steve Harris & Columbus Short)

Niin pitihän minun sitten katsoa se jenkkiversiokin. [REC] oli hyvä muun muassa kuvauksensa rosoisuuden, realistisen kerronnan ja inhimillisten hahmojensa vuoksi. Tässä versiossa jokainen edellä mainituista tökkii. Kameratyö on liian sulavaa ja terävää, kerronta on silotellumpaa ja hahmot tuntuvat huomattavasti ärsyttävämmiltä sekä heikommilta. Lisäksi aivan turhia kohtauksia on lisätty joukkoon, kuten esimerkiksi salaa mikitettyjen palomiesten rivo juttuhetki. Vaikka pidän Jennifer Carpenterista Dexterissä, ei hän pärjää vertailussa Manuelalle. Jenkistetty versio ei vain toiminut minulle, ei sitten yhtään. Sen jatko-osa puolestaan kiinnostaa minua, sillä se on täysin irtonainen [REC]-mytologiasta, ja sijoittuu lentokentälle.

*1/2

House of Wax

(1953, ohj. Andre De Toth näytt. Vincent Price, Frank Lovejoy & Phyllis Kirk)

Se nauru, jonka kuulet Michael Jacksonin Thrillerin lopussa on Vincent Price. Nykykatsojille tämä kauhun mestari lienee tunnetuin Saksikäsi-Edwardin isänä. Vajaat 40 vuotta Tim Burtonin klassikosta taaksepäin Vincent Price vasta loi itselleen mainetta kauhurooleissa, ja House of Wax lienee yksi tunnetuimmista. Price on professori Jarrod, fantastisen hyvä vahanukkemaakari, joka rakastaa töitään kuin ihmisiä. Hän on kuitenkin rahavaikeuksissa, ja hänen tilastaan puolet omistava kumppani päättää ehdottaa vahakabinetin polttamista vakuutusrahojen vuoksi. Jarrod kieltäytyy, kaksikko taistelee ja Jarod jää roihuavan kabinettinsa vangiksi kumppanin paetessa.

Pian tulipalon jälkeen vakuutusrahat saanut roisto löytyy hirtettynä hissikuilusta, ja kaduille ilmestyy arpinaamainen, mustanpuhuva kostaja. Samalla professori Jarrod palaakin uuden vahamuseonsa kautta julkisuuteen, ja fantastisten nukkejensa kautta hänen museostaan tulee menestys. Poliisi alkaa pian selvittämään varastettujen ruumiiden aaltoa, ja pian huomataan, että uudet vahahahmot muistuttavat paljon kadonneita ruumiita.

Kovin omaperäisestä elokuvasta ei ole kyse. Tietenkin Jarrod on mystinen murhaaja. Tietenkin hän jää kiinni ja kuolee kiehuvaan vaha-altaaseen. Silti se on viihdyttävä, ja Pricen roolisuoritus on vankan erinomainen. Harmillisesti elokuvan alun tulipalotaistelu on niin intensiivinen kliimaksi, että koko loppu elokuva tuntuu jäävän hyvin matalalentoiseksi. ”3D-vallankumouksen” aallonharjalla tehdystä elokuvasta pistää silmään erityisesti kohtaus, jossa vahakabinetin ulkopuolella esiintyvä maila-naru-pallo-yhdistelmällä yleisöä kohti pallotteleva hyypiö jää hyvin irralliseksi tapaukseksi. Mainittakoon vielä, että kuuromykkänä apulaisena Jarrodilla on Charles Bronson.

**1/2

Lesbian Vampire Killers

(2009, ohj. Phil Claydon, näytt. Paul McGann, James Corden & MyAnna Buring)

Harvan elokuvan nimi asettaa yhtä paljon tietynlaisia odotuksia sen sisältöä kohtaan. Lesbian Vampire Killers olisi voinut nimensä puolesta olla jotain rimanalittavan huonoa. Kävi ilmi, että kyseessä on Shaun of the Deadin kaltainen loistokas genreparodia, jossa niin rikotaan kuin kunnioitetaan vanhoja kliseitä. Provosoiva nimi karkottaa tosikkokatsojat, mutta kutsuu luokseen ne, jotka arvostavat paskabarometrin mukaista hyvää paskaa.

Tarina on vanha tuttu: Ikivanha lesbovampyyrikuningatar riivaa keskiaikaista kylää, mutta kohtaa loppunsa hyveellisen ritari MacLarenin kädestä. Kuningatar ehtii kuitenkin kirota kylän, ja jokainen nainen kylässä päätyy 18-syntymäpäivänään lesbovampyyriksi. Legendan mukaan MacLarenin suvun viimeinen tulisi tekemään lopun tästä kirouksesta. 2000-luvun Lontoossa Flecth (James Corden) lohduttaa ystäväänsä Jimmyä (Mathew Horne), joka on juuri saanut jälleen pakit tyttöystävältään. He päättävät lähteä kokemusmatkalle pieneen kylään, joka sattumalta onkin juuri se samainen riivattu kylä. Ja kun heitetään soppaan vielä pakullinen saksalaisia hottiksia matkalla kunnioittamaan lesbovampyyrikuningatar Carmillaa, on eeppisen seikkailun puitteet valmiina.

Elokuvan tyyli on hyvin Edgar Wrightin elokuvia muistuttava, erityisesti mieleen tulee Scott Pilgrim vs. The World (vaikka Lesbovampyyrit sai ensi-iltansa vuotta ennen Pilgrimiä). Dynaaminen duo Jimmy ja Fletch ovat aivan kuin Shaun of the Deadin Shaun ja Ed (Simon Pegg & Nick Frost). Samoin juonellisesti se on Kuolleiden Shaunin tyyliin enemmän kauhulla maustettu, ihmissuhteita puiva kasvutarina kuin puhdasverinen kauhuelokuva. Yhtymäkohdista huolimatta homma toimii loistavasti, eikä tunnu missään vaiheessa kopioinnilta.

Tämän enempää spoilaamatta annan tälle elokuvalle täydet suositukset. Se on hauska, innovatiivinen ja huonoudessaan hillitön. Erityismaininnan saavat yksi historian kauheimmista suihkukohtauksista sekä rintava nainen, jonka sanavarasto rajoittuu sanaan ”jaa”. Gavin & Staceyn ystävät saattavat bongata pari viittausta sarjaan. Puoli tähteä tippuu pois lähinnä siksi, että vampyyrikuningatarta olisi minusta pitänyt esittää Salma Hayek.

****1/2