Katsottua: Uuden Sherlockin 4. kauden avausjakso

Katsottua

Liki viisi vuotta sitten nuorempi minäni käytti lukuisia ylisanoja kirjoittaessaan Uuden Sherlockin (engl. Sherlock) kahdesta ensimmäisestä kaudesta otsikon ”modernit klassikot” alla. Sarjan kolmas kausi päättyi 12. tammikuuta 2014 ja, vuoden 2016 uudenvuoden erikoisjaksoa lukuun ottamatta, uutta Sherlockia joutui odottamaan lähes kolmen vuoden ajan. Voin myöntää, että odotus oli pitkä. Odotukseni eivät sen sijaan olleet sangen korkealla, sillä odotin sarjan vain säilyttävän oman tasonsa – joka oli siis jo kohtuuttoman korkealla.

No nyt sen neljännen kauden ensimmäinen jakso on sitten nähty…

Olet aivan oikeassa gif-lock, se ei ole hyvä. Se ei ole ollenkaan hyvä. En muista nähneeni yhdessäkään televisiosarjassa samanlaista tason tippumista. En usko, että tämä kausi tai edes koko sarja voi enää pelastaa saati hyvittää Uutta Sherlockia tässä yhdessä neljännen kauden avausjaksossa tarjoillulta käsikirjoitukselliselta kliseekuonalta.

Toisen ja kolmannen kauden aikana herrat Holmes ja Watson eli Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman löivät läpi Ameriikoissa, minkä seurauksena neljännen kauden kuvaukset venyivät. Kiireiden keskellä kasaan kursittiin kuitenkin tammikuun 2016 erikoisjakso The Abominable Bride – Karmiva morsian, jonka kävin kokemassa oikein elokuvateatterissa. Jo tuolloin tunnusmerkit hyvin hyvän hyvyyden huonontumisesta olivat havaittavissa, mutta sen saattoi pistää vain juhlapyhäjakson viktoriaanisen tarinan laiskan irrallisuuden piikkiin, eikä sitä tarvinnut edes pitää osana oikeaa kaanonia.

Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää paljon spoilereita.

SPOILEREITA!

Neljännen kauden ensimmäisessä jaksossa Kuusi Thatcheria ei ole enää mitään syytä antaa ylimalkaista huonoutta anteeksi. Sherlock armahdetaan kolmannen kauden lopussa tekemästään murhasta tuosta noin vaan. Sherlockin veli Mycroft kätevästi manipuloi Lady Smallwoodin suostumuksella videonauhoja ja niinpä joku muu ampuikin ”wannabe-Moriarty” Magnussenin. Nyt Sherlockia ei tarvitse armahtaa julkisesti, ja hän pääsee odottamaan jo kertaalleen kuolleen Moriartyn ilmestymistä. Ja sitäpä jakson alku onkin – odottelua. Kenties muutaman vuoden tauon jälkeen sarja kaipaa hieman lämmittelyä päästäkseen vauhtiin?

Lämmittely etenee seuraavasti: Sherlock ratkoo yhdentekeviä juttuja naurettavalla tahdilla, kunnes komisario Lestrade tuo Holmesille mielenkiintoisen tapauksen. Ratkaistuaan sen Holmesin uusi johtolanka on hajoilevat Thatcherin rintakuvat. Näillä main saadaan yksi varoittava esimerkki jakson tasosta: Michael Bay -luokan autoräjähdys. Holmes pääsee patsasvandaalin jäljille loistavasti hyödynnetyn Sherlock-koiran avulla ja lopulta yllättää patsasvandaalin, joka osoittautuu Watsonin vaimon Maryn palkkasotilasmenneisyyden haamuksi.

Tästä päästäänkin jakson pääjuoneen – Maryn menneisyys. Kliseejuna on lähtenyt asemalta ja puksuttaa kohti Nokke-laaksoa.

Mary kuului ennen freelance-palkkasoturiryhmään A.G.R.A., joista R on Maryn oikea nimi Rosamund ”Rosie”, joka on myös Johnin ja Maryn juuri ristityn tyttären nimi. Marya jahtaa Ajay, ryhmän jäsen, jonka Mary jätti Ajayn mukaan kidutettavaksi kuusi vuotta sitten. Muut ryhmän jäsenet kuolivat samaisessa epäonnistuneessa tehtävässä Georgiassa, jossa myös ne Thatcher-rintakuvat valmistettiin.

Sherlockin saatua selville Mary lähtee pakosalle ja Sherlock jäljittää hänet naurettavan yksinkertaisesti. Ajay taas jäljittää Sherlockia ja niinpä saadaan aikaan ohikiitävä hetki jännitettä pyssyt ojossa. Tilanne laukeaa kun virkavalta tappaa Ajayn. Petturin henkilöllisyys ei paljastu aivan vielä. Pari sanaleikkiä myöhemmin petturiksi paljastuu Lady Smallwoodin sihteeri, joka on myynyt valtionsalaisuuksia, pelkäsi jäävänsä kiinni ja usutti terroristit pilaamaan A.G.R.A:n Georgia-operaation.

Samaan aikaan sivujuonena tuore isä ja Maryn aviomies John Watson alkaa suhteen bussissa tapaamansa punapään kanssa. En tiedä, mitä sarja tällä yrittää saavuttaa, mutta ainakin John Watsonista leivotaan pettäjä. Maryn salaisesta menneisyydestä huolimatta Johnin salasuhde ei vain ole okei.

Ja vielä kaiken kukkuraksi se saamarin sihteeri menee jakson kliimaksissa ”yllättäen” ampumaan Maryn. Kuoliaaksi! Miksi ihmeessä sarjan yksi mainioimmista ja teknisesti hyödyllisimmistä hahmoista hukataan näin tyhmästi ja näin kliseisesti? Mary oli mahtava, kykenevä, päivän tarvittaessa pelastava deus ex machina, jota olisi voinut hyödyntää juuri silloin kun olisi tarve, ja vieläpä uskottavasti! Jos hän ei olisi joskus ilmaantunut paikalle pelastavaksi enkeliksi, hänellä olisi ollut syy sille: kotona on vauva hoidettavana. Ja tietysti Watson syyttää Holmesia Maryn kuolemasta – olihan hän luvannut suojella heitä.

En tiedä, halutaan Maryn kuolemalla ja Watsonin suhteella pedata jotain uutta elämää Watsonille, jossa Holmesiin on tarpeeksi etäisyyttä. Nämä välirikot tosin alkavat nekin maistua vähän puulta. Toki moisen jälkeen yhteen palaaminen tuntuu sitten taas niin kivalta kauden päätteeksi. Ehkä. En oikein enää jaksa luottaa siihen. (Pahimmassa tapauksessa jo toisessa jaksossa avioliiton ulkopuolisen suhteen punapää hoitaa Watsonin vauvaa ja uusioperheidylli on valmis.)

Lopussa Holmes tuntee syyllisyyttä ja käy jopa Johnin psykiatrin vastaanotolla puhumassa Johnista. Sitten posti tuo Moriartya mukaillen ”Miss me?” -merkatun DVD:n Holmesin pöydälle, mutta tämäkin on jälleen osa koko jakson kestänyttä kiusoittelua. DVD:llä on Maryn jäähyväisviesti, jossa hän antaa Sherlockille kaikista vaikeimman tehtävänsä: Pelasta John Watson”.

Koko jakso oli täynnä ihan hirvittävän ilmeisiä ratkaisuja. Kliseejunaan lisättiin vaunuja pitkin matkaa, eikä loppua näkynyt edes lopputekstien jälkeen. Jakso päättyy Sherlockin syvälliseen pohdintaan jakson aloittaneesta kuolema-tarinasta. Lopputekstien jälkeen Maryn jäähyväisviestillä hän käskee Sherlockin painua helvettiin. Hah.


En sano, että sarja olisi nyt täysin kammottavan peruuttamattoman huono. Ei yksi jakso sellaista saa aikaan. En enää koe sitä yhtä hyvänä kokonaisuutena kuin mitä se oli ennen neljännen kauden alkua. Se on sääli, sillä näyttelijät, ohjaus ja koko tuotantokoneisto ovat selvästi edelleen loistavia. Freeman ja Cumberbatch toimivat mainiosti yhteen eikä heidän välinen kemiansa ole vuosien varrella kärsinyt. Ongelma on käsikirjoituksessa. Kauden kolmesta jaksosta keskimmäinen julkaistaan tänään. Tästä on matka vain ylöspäin.