Juoponnappisilmä 19 – Tim Vine (LIVE)

Stand up, Vanhat

Tim Vine

Tim Vine on punslinger. Hän on sanaleikkien virtuoosi, ja hän päivitti ennätyksen vitsinkerronnan nopeudesta Guinnessin ennätystenkirjassa vuonna 2004. Hän on mainio koomikko, ja täydellinen ihmispuujalka. Minulle hän tuli tutuksi sarjasta The Sketch Show (”Se sketsishow”, 2001-2004), joka oli täynnä nopeaa, nokkelaa ja itseään toistamatonta brittiläistä sketsihuumoria. Sarjan muista tähdistä Lee Mack ja Ronni Ancona ovat tulleet myös tutuiksi muiden projektiensa kautta, joista ensimmäinen on tunnettu muun muassa Alistair McGowanin imitaattoriparina. Lee Mackiin blogilla myöhemmin. Ohjelma oli kahden kauden mittainen, ja ensimmäisen kauden jälkeen meni oli vähän latistunut. Tähän tunnelmaan vaikutti myös se, että ihana Ronni oli poistunut ohjelmasta. Järkytyksekseni sain tietää, että ohjelmasta on tehty myös jenkkiversio. Katsoin vähän matkaa ensimmäistä jaksoa, ja ehtaa kuraahan se oli: Samat sketsit uudelleennäyteltyinä, ja alkuperäisistä vain Lee Mack oli näyttelijäkaartissa mukana. Tim Vine on kuitenkin alunperin nimenomaan stand up-koomikko, ja kirjoitti paljon stand up-materiaalinsa muokkauksia edellä mainittuun sarjaan. Sittemmin hänen stand up-materiaalinsa sovelluksia voi bongata hänen ja Lee Mackin tähdittämästä ja kirjoittamasta sarjasta Not Going Out.

Tim Vine – Live

Live on Tim Vinen ensimmäinen DVD, ja kyseessä on usean debyytti-DVD:n tapaan eräänlainen best of-kokoelma. Materiaaliaan hän on ehtinyt hioa yli kymmenen vuotta, joten osan vitseistä on saattanut kuulla tai nähdä esimerkiksi juuri The Sketch Showssa. Olin ennen tätä keikkaa nähnyt erinäisiä pätkiä Tim Vinen esiintymisistä YouTuben kautta, mutten vielä yhtäkään kokonaista ”koko illan” keikkaa. Näkemäni materiaalin perusteella päätin hankkia tämän, vuonna 2004  kuvatun keikan. Se kannatti.

Tim Vinen esiintymistä ei voi kuvailla kovin paljoa, sillä hän on vitsikone, plain and simple. Vitsejä tulee liukuhihnalta, ja ne naurattavat toinen toisensa jälkeen. Osasyynä nauruun on myötähäpeä vitsien näennäisestä huonoudesta, mutta samalla ihailu samaisen vitsin yksinkertaisuuden nerokkuudesta. Sanaleikit ovat äärimmäisyyksiin vietyjä, ja leikittelevät englannin kielellä taidolla, jolle jopa Stephen Fry voisi jäädä toiseksi. Vitsien rakenne on noin 90% ajasta perinteinen kolmiosainen, punch-lineen päättyvä. Kerronta on nopeaa ja tarkkaa. Joihinkin vitseihin punch-line on jokin lavaste tai muu lisävaruste, ja osa vitseistä rakentuu kokonaan lavasteisiin. Hillittömän kerrontatahdin keskeyttää ajoittain kuultavat laulut, jotka ovat nekin varsin nokkelia. Itse asiassa nokkela on erittäin hyvä sana kuvaamaan vitsejä. Ne eivät ole kovin älykkäitä, mutta ne tajutessaan nauraa, koska ne voisivat olla sellaisia, joita itsekin olisi keksinyt baari-illan aikana huonojen vitsien tunneilla kaveriporukassa.

Mikäli jotain negatiivista tästä vitsivieteristä on sanottava, niin se on liki täydellinen jatkuvuuden puute. Koska minkäänlaista tarinaa ei ole tarkoitus kertoa, ei vitsien tarvitse liittyä toisiinsa. Tämän vuoksi aiheesta toiseen hyppely on hyvin nopeaa ja yleistä, vaikka osa peräkkäisistä vitseistä pysyykin saman teeman ympärillä. Kontakti yleisöön on puolestaan kunnioitettavan hyvää, mikä johtunee myös jokseenkin intiimistä esiintymispaikasta. Yleisön pilkkaamista ei esiinny lainkaan, vaan yleisö on osa esitystä joko punch-linen apuvälineenä tai laulujen taustakuoroina. Yleisö on esityksessä koko sydämellään mukana, eturiviä myöten pitelee vatsaansa naurusta kierien. Tällä keikalla huomioin yleisön naurun enemmän kuin aikaisempien läpi käymieni koomikkojen keikkojen kohdalla, ja näitä reaktioita kamera kuvaa varsin ahkerasti ihan syystäkin.

Tosielämässä Tim Vinen kaltainen ihminen olisi pidemmän päälle hyvin ärsyttävä ihminen. Puujalat ovat yleensä omaa osaamisalaani, ja tiedän hyvin, että niitä voi tulla kerrottua hyvin monta yhden illan aikana huomaamatta ylittäneensä ”liikaa”-merkin monta kymmentä liian myöhään. Siitä johtuen myös 70 minuutin keikka voi joillekin olla tyylillisesti puuduttavaa katsottavaa. Tämä ei tietenkään minun arviooni vaikuttanut, sillä minä kuulun niihin vaivaannuttajiin, jotka ovat syntyneet puujalka suussa, minkä vuoksi joutuvat rajoittamaan itseään ajoittain jumittaen henkisessä jalkapuussa. Tunnen suurta sympatiaa ajoittaisille yleisön ”Hey!”-huudahduksille, jotka juontuvat siitä, että huudahtaja ei niinkään nauranut vaan noteerasi ääneen vitsin nokkeluuden. Ärsyttäväksi Timin esiintymistä en kuitenkaan menisi kutsumaan. Päinvastoin, tämä on jotain kerrassaan erilaista aiemmin käsittelemiini verrattuna, ja tuo esiin stand up-huumorin vauhdikkaamman ja kenties yksinkertaisemman puolen. Eddie Izzardin tapaista tarinankerrontaa ja tajunnanvirtaa ei ole luvassa, vaan lyhyiden vitsien marathon.