Henkilökohtainen musiikkijoulukalenteri – luukku yksitoista

Blogi, Musiikki

Kustakin luukusta paljastuu jollain tavalla minulle tärkeä musiikkikappale, -albumi tahi -ilmiö kyseiseltä vuodelta.

1999

”I have seen the light!”

Blues (Brothers)

Vuodesta 1999 tuli blues-herätyksen vuosi. Molemmat Blues Brothers -elokuvat tuli katsottua useaan kertaan vuoden aikana, ja elokuvissa esiintyneet useat bluesmuusikot alkoivat tulla tutuiksi. Groovaava soul ja rhythm and blues, James Brown ja muut tulivat nopeasti perästä. Isäni mittava blueskokoelma myös auttoi asiaa. Tämä kuitenkin oli vasta harrastelua. Vielä oli pitkä aika siihen, kun nappasin kitaran kouraan ja aloin näppäilemään sinisiä säveliä.

Spaissareiden hajottua pop jäi minulta huomiotta. Hartwall Areenan keikan 26.5.1998 jälkeen lähes heti elokuvateattereihin tuli elokuva Blues Brothers 2000 (Suomen ensi-ilta 29.5.1998). Isän kanssa menin katsomaan, koska kuulemma komedia. Elokuvan jälkeen halusin heti nähdä ensimmäisen osan. Kenties juuri Blues Brothersien vuoksi blues avautui minulle paljon syvällisemmäksi musiikkityyliksi kuin mitä aiemmat popitukset olivat olleet. Jo molempien elokuvien kohtaukset liittyen bluesin pyhyyteen ja ”We’re on a mission from God”-asenne erottivat sen kovin tyhjältä tuntuneesta popituksesta, jota Spice World -elokuva oli tarjonnut. Nämä kaksi elokuvaa asettuivat kovinkin helposti toisiaan vastaan päässäni, koska ne julkaistiin niin lähekkäin. Kenties ilman jommankumman olemassaoloa en koskaan olisi alkanut diggaamaan bluesia niin paljon. Toisaalta elokuvan Blues Brothers 2000 lopussa nähdään niin pään räjäyttävä (päräyttävä) kokoelma bluesin legendoja samalla lavalla, että sen on pakko tehdä vaikutus varsinkin niin herkässä iässä olevaan valkoiseen poikalapseen kuin minä.

That’s how the white boy got the blues.