Henkilökohtainen musiikkijoulukalenteri – luukku viisi

Blogi, Musiikki

Kustakin luukusta paljastuu jollain tavalla minulle tärkeä musiikkikappale, -albumi tahi -ilmiö kyseiseltä vuodelta.

1993

Vuonna 1993 aloin jo vähän tajuamaan televisiosta. Seuraavat pari luukkua paljastavat, mitä kaikkea sieltä Saatanan sontaluukusta tulikaan tuijotettua:

Rölli

Olen kasvanut 1990-luvun lastenohjelmien parissa. Vaikka Rölli-peikko alkoikin esiintyä YLEn Pikku-kakkosessa jo vuonna 1986, oli se suuri suosikki minunkin lapsuudessa. Röllin tarinoita seurasi aina innolla ja mielenkiinnolla, vaikka ne välillä pelottivatkin. Röllin hupaisassa puhetavassa on myös jotain savolaista, mikä oudosti vetosi minuun (tästä lisää myöhemmin).

Lapsena en ollenkaan ymmärtänyt, miten nerokasta musiikkia Rölli (Allu Tuppurainen) tekikään. Vaikka edelleen suosikkikappaleeni ovat nopeatempoisia ja sanoituksiltaan hauskoja, opin arvostamaan aivan uudella tavalla niin sanoitusten nokkeluutta ja tyhmänviisautta kuin sävellyksellistä poikkeuksellisuutta. Lastenohjelmia varten sävellettyyn musiikkiin ei välttämättä panosteta niin paljon, ja lopputuloksena voi olla jotain niinkin kamalaa kuin My Little Ponyn tarjoama korvaraiskaus. Ja minä siis katsoin My Little Ponya pienenä, omistin kaksi VHS-kasettia. Ja ponileluja.

Asiaan. Röllin Omituisten otusten kerho on hieno sävellys. Se on huikean proge ja rytmivaihdostensa vuoksi haastava soittaa. Röllin voimistelulaulu puolestaan on suomalaisen riimittelyn laatunäyte, ja onhan siinä se yksi kohta, jota nauroin vanhan bändini kanssa kerta toisensa jälkeen: ”Nyt varpaani on kiinni henkselissä ja käteni… en tiedä missä!”. Myös Itsensäpelottelulaulu ja Kummitusten linna ovat kerrassaan loistavia kaikin puolin. Näissä jälleen korvaani kutkuttaa laulujen meta-musiikilliset kohdat, kuten Röllin kommentoinnit ”Hui, kun minua pelottaa”.

Röllin sukupolvikuilut ylittävä suosio ja se, että näitä kappaleita kuuntelee yhä aikuisena todistavat Röllin musiikin olevan laatua. Eikä sitä kukaan taida epäilläkään.

P.S. Rölli-kasetit ja -CD-levyt tulivat tietysti tv-ohjelman rinnalla tutuksi, mutta minä en sitten yhtään ymmärrä, miksi se kasettien ja levyjen kannessa pällistelevä, harvahampainen peikko on niin samannäköinen kuin Vili Vilperin Vompatti. Minulle Rölli on Allu Tuppurainen eikä mikään metrin mittainen kääpä.