Henkilökohtainen musiikkijoulukalenteri – luukku kymmenen

Blogi, Musiikki

Kustakin luukusta paljastuu jollain tavalla minulle tärkeä musiikkikappale, -albumi tahi -ilmiö kyseiseltä vuodelta.

1998

Hairahdus popin suuntaan. Tyttövoimaa!

Spice Girls

Michael Jacksonin myötä päädyin kuuntelemaan enemmän pop-musiikkia. Radion hittilistat täytti tuohon aikaan sellaiset poikabändit kuin Hanson ja Backstreet Boys, joilta molemmilta löysin yhden tai kaksi kappaletta kuunneltavaksi. Se, mikä todella iski oli Spice Girls. Girl Power oli toki huuhtoutunut Suomen rannikoille jo aiemmin, mutta oma fanitukseni pääsi kunnolla kukoistukseen vasta vuoden 1997 aikana, jolloin musiikin kuuntelemisen lisäksi Spice Girls -aiheiset oheistuotteet, kuten keräilyvalokuvat, keräilytarroilla varustetut purukumit ja tikkarit sekä muu krääsä alkoi muodostua pakkomielteeksi. Suosikkini oli Emma. Baby Spice. Voi jehna. Ei sillä, kyseessähän on ihan mieletön pop-bändi: Äärimmäisen hyvin tuotettua, tanssittavaa ja groovaavaa musiikkia, joka oli joiltain osin aika suoraa jatkumoa Michael Jacksonin new jack swingille Dangerous ja HIStory -levyiltä. Kyllä se iski.

Fanitus huipentui vuoteen 1998, jolloin tapahtui kaksi asiaa: elokuva Spice World sekä Spaissareiden keikka Hartwall Areenalla. En sitten mennyt Michael Jacksonin keikalle isän kanssa, vaan isän ja serkun kanssa katsomaan tyttöviisikkoa liikuttelemassa suuta taustanauhojen päälle. Keikan jälkeen Geri lähti, taika oli poissa ja lopetin kuuntelemisen aika lailla saman tien. En muista annoinko vai myinkö keräilykuvat sun muut pois, mutta kuitenkin ne saivat uudet omistajat luokkani tytöistä. Seuraava samanlainen keräilyilmiö olikin sitten Pokémon, mutta se nyt ei liity alku- ja lopputunnaria lukuunottamatta musiikkiin.

Michael Jackson ja Spice Girls saivat minut innostumaan musiikkivideoista, ja koin ensimmäisiä suuria, muistettavia hetkiä internet-selailustani katsomalla ja lataamalla lyhyitä, noin kahdenkymmenen sekunnin mittaisia pätkiä molempien musiikkivideoista. Erityisesti pidin siitä, että sain Michael Jacksonin Jam-kappaleen musiikkivideon osista aikaiseksi hyvän luupin, kunhan painoin play-nappia oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan. Oli se ihmeellistä, että videoita oli tietokoneen sisällä.

Spaissareiden jälkeen kiinnostukseni pop-musiikkiin lopahti aika lailla kokonaan. Nyt maistui taas Elvis, Chuck Berry, Bill Haley ja Little Richard, mutta elokuvan Blues Brothers 2000 (1998) jälkeen mukaan tuli ensimmäistä kertaa kunnolla blues. Siitä lisää seuraavassa luukussa.