Henkilökohtainen musiikkijoulukalenteri – luukku kuusitoista

Blogi, Musiikki

Kustakin luukusta paljastuu jollain tavalla minulle tärkeä musiikkikappale, -albumi tahi -ilmiö kyseiseltä vuodelta.

2004

Lyijynraskaana maailmani räjäyttäen.

Led Zeppelin

Rollareista alkanut rock-vallankumoukseni huipentui kaikkien aikojen rockyhtyeeseen – Led Zeppeliniin. Outoa kyllä, olin onnistunut välttämään jopa Stairway To Heavenin. Nobody’s Fault But Mine ja Immigrant Song olivat ainoat kappaleet, joista minulla oli edes jotain hajua. Sitten eräs ilta kitaransoittoni lomassa satuin laittamaan mielenkiinnosta Led Zeppelinin suht tuoreeltaan julkaistun tupla-DVD:n sisään soittimeen. Ja sehän rokkasi. Jimmy Pagen kitarariffit korvasivat Rolling Stonesin harjoiteltavien kappaleitteni listalla. Aloin jopa laulamaan ja rääkymään Robert Plantia imitoiden kellarikerroksen suljetussa huoneessa aina, kun kukaan ei ollut kotona. Kitaraa opin huomattavasti helpommin kuin laulamista.

Stones ja The Who olivat kouluttaneet minut vähemmän ennakkoluuloiseksi. Jos olisin kylmiltään nähnyt Plantin naurettavan tiukat, kyrvän kohdalle ommellulla sitruunamerkillä koristellut farkut ja avonaisen paidan, olisin varmaan nauranut vedet silmissä ja tuominnut bändin saman tien habituksen mukaan. Vaikka olin toisaalta matkalla vasta pahinta musiikkisnobivaihettani, olisi tämä ihan hyvin voinut olla minulle jo jonkinmoinen kynnys. Zeppelinin bluesvaikutteet auttoivat myös löytämään suosikkeja aluksi The Lemon Songin ja Since I’ve Been Loving Youn kaltaisista klassikoista. Zeppelin ja sen ohella pian yhtä lailla bluesista ammentanut Deep Purple olivat raskainta musiikkia, mitä kuuntelin. Tuomitsin jopa Black Sabbathin, jonka makuun todella olen päässyt vasta parin vuoden sisällä.

Hankin koko Zeppelinin tuotannon, katsoin jokaisen keikkataltioinnin (epäviralliset mukaan lukien), ja aloin päästä elämänkertakirjallisuuteen kiinni. Musiikkinördääminen oli jo alkanut erityisesti Dylanin ja Stonesin kohdalla jo aiemmin, mutta Zeppelin-mytologiaa tuli vain opiskeltua niin paljon, että varmaan vetäisin yhä täydet pisteet aihepiirin tentistä.

Zeppelin vaikutti syvästi myös omien kappaleiden syntyyn. Aloin tehdä rokkaavampia, zepimäisiä kappaleita ja oktaaviriffejä. Nimesin nämä pastissituotokseni ilmiselvän leikkimielisesti, kuten ”Planting Pages On The Hindenburg” tai ”The Mustard Pie”.  Tein oman yritelmäni Rain Songista (”Rain of Tomorrow”), Black Dogista (”Moby Dog” tai ”Mah Big Dog”) ja Dancing Daysista (”Shoulda Been A Dancer”). Näitä kappaleita ei kukaan tule koskaan kuulemaan mistään. Opin silti kaikkia niitä työstäessä rakentamaan rock-kappaleita, eivätkä ne enää kuulostaneet ihan täysin karmeilta. Olen säilyttänyt kaikki nuotinnokset Guitar Pro -kirjastossani vuodesta 2004 lähtien. Ensimmäiset kappaleet ovat ihan täyttä kuraa tietysti, mutta silti käyn läpi vanhempia kappaleita tai kesken jääneitä osia tietyin väliajoin, josko keksisin niihin jotain uutta. Pari vuotta eteenpäin, ja aloin saamaan jo kovin esityskelpoista materiaalia aikaiseksi. Erottelin jyvät akanoista. Ainakin neljä nykyisistä Campbellin biiseistä sävelsin kokonaan tai lähes kokonaan vuosien 2006 – 2009 aikana, vuosia ennen yhtyeen perustamista.