Henkilökohtainen musiikkijoulukalenteri – luukku kuusi

Blogi, Musiikki

Kustakin luukusta paljastuu jollain tavalla minulle tärkeä musiikkikappale, -albumi tahi -ilmiö kyseiseltä vuodelta.

1994

Näihin aikoihin löysin kultamalmin suomalaisesta elokuvahistoriasta. YLEn iltapäivien anti tuli taltioitua VHS-nauhoille ja jokainen elokuvasarjan pätkä tuli katsottua niin monta kertaa, että osaan valtaosan repliikeistä ulkoa yhä.

Pekka Puupää ja Pätkä

No nyt on sitä savolaisuutta! Olen kotoisin maailman kalakukkokapitaalista Kuopijosta ja puolet suvustani viäntää savvoo. Ei Pekka Puupään erottuva puhevika (savon murre) kuitenkaan ainoa syy näiden elokuvien fanittamiselle ole. Esa Pakarisen ja Masa Niemen tähdittämät farssit huokuvat tyhmää ja loistavan nokkelaa huumoria juuri oikeassa sekoitussuhteessa viihdyttääkseen sekä aikuista että infantiili-itseäni. Elokuvista suosikkini ovat Kiinni on ja pysyy, Pekka ja Pätkä salapoliiseina sekä Pekka ja Pätkä Lumimiehen jäljillä. Lapsuuteni kului kahta vaille kaikkia Pekka ja Pätkä -elokuvia tuijotellessa, pois jäivät Pekka ja Pätkä puistotäteinä ja Pekka ja Pätkä neekereinä. Jälkikäteen olen todennut ne elokuvasarjan heikoimmiksi.

Mutta kuinka tämä liittyy sitten musiikkiin? No mutta, jokaisessa Pekka ja Pätkä -elokuvassahan vierailee vähintään yksi kuuluisa suomalainen ajan laulajatähti. Aivan ensimmäisessä elokuvassa Pekka Puupää Tapio Rautavaara esittää taksikuski Erkkiä, joka laulaa sellaisia sydäntä sulattavia lauluja kuin ”Voi yksi päivä olla sata vuotta” ja ”Nyt kysyn kolme kysymystä”. Useammassa elokuvassa esiintyvä Olavi Virta puolestaan toi lapsuuteeni sellaisia klassikoita kuin ”Primadonna” ja ”Sokeripalanen”.