Henkilökohtainen musiikkijoulukalenteri – luukku kaksikymmentä

Blogi, Musiikki

Kustakin luukusta paljastuu jollain tavalla minulle tärkeä musiikkikappale, -albumi tahi -ilmiö kyseiseltä vuodelta.

2008

Bänditoimintaa ja ekat oikeat keikat. Muistoja!

The Magic Bullet Band

MBB
Keikalla Käläviällä

Vuoden 2007 syksyllä alkoi jo olla enemmänkin bänditoimintaa. Kesällä olimme keikkailleet oman bändin kera, nauhoitelleetkin vähän vaikka mitä häröä. Sitten liityin Muusikoiden.netin ilmoituksen perusteella bändiin, joka vaikutti lupaavalta. Funkahtavaa rytmirokkia ja Wigwamia treenikämpässä Puijonlaaksossa. Ennakkoluulottomana menin, kokeilin, otettiin mukaan ja innostuin. Yhtyeessä vaikutti rumpalina Miksu, jonka kanssa soitto tuntui natsaavan alusta asti kovin mainiosti. Sitten bändin basisti lähti mystisesti mitään ilmoittamatta, ja tuon toheloinnin tuhkista nousi uusi, uljas yhtye, joka oli oleva The Magic Bullet Band – ensimmäinen kunnon keikkaileva bändi, johon kuuluin.

Coverbändiin alettiin hakea soittajia. Basistiksi valikoitui Osku ”Oravanpurema” Isosaari ja laulajaksi Anna ”Anna Sipilän Lapsi” Sipilä. Koskettimiin vielä Tiina, ja homma skulasi kuin hirvi ja svengasi kuin buugi. Vuoden 2008 lopulla koettiin MBB:n ensimmäiset keikat. Aluksi isäni proffajuhlissa soitimme lähes vakiintuneella kokoonpanolla muutaman kappaleen ja ensimmäisen oikean keikan soitimme Henry’s Pubissa Serveri Ryn pikkujouluissa. The MBB kiersi soittamassa muun muassa sellaisilla eeppisillä paikkakunnilla kuten Joensuu, Vuokatti, Käl(ä)viä sekä tietenkin useissa Kuopion hyvänmusiikinkuuntelijain kokoontumisajoissa. Henry’s Pubissa soitimme kokonaiset kolme keikkaa, ja sen takahuone on ikuisesti jäänyt mieleeni.

Kuriositeettina mainittakoon, että Magic Bullet Band joutui vaihtamaan nimensä, koska paikallinen yhtye, jonka lyhenne on BBB koki lakimiehensä turvin, että MBB on aivan liian lähellä heidän lyhennettään. Onnea vaan biletykseen ja bailaamiseen, mikäli bändinne on yhä pystyssä. Vuokatin keikkaa odotellessa keksimmekin loistavia nimiehdotuksia MBB:lle, kuten ”Hinduktio”, ”Ripulsio”, ”Puna-Juuri Gagarin ja pala Laikaa”, ”Veitsetä minut metsään, toittäti minut takaisin” sekä ”Jari Terve”.

Minä jouduin karkaamaan yhtyeestä opintojen ja naisen perässä Tampereelle, mikä on lievästi ilmaistuna ihan mälsää.  Osku ja Tiina ovat bändistä sittemmin myös lähteneet. MBB jatkaa ja porskuttaa yhä, nyttemmin vain nimellä The Daisy Dukes. Eniten bändistä soittamisen ilon lisäksi ikävöin meidän tyhmiä juttuja. Bändistä muodostui etenkin keikkamatkojen aikana kerrassaan typerryttävä puujalkakone. Lopulta bändin sisäinen viestintä sujui niinkin luonnollisesti, että jos joku oli keksinyt jonkun huonon vitsin, mutta päätti olla sanomatta sitä, toinen sanoi sen lähes saman tien.

Tämän syksyn huippuhetkiä oli kuitenkin se, kun pääsin soittamaan Campbellin kanssa keikan Puijon Pubissa Daisy Dukesin kanssa. Fiilistelin DD:n keikan yleisöstä käsin ja omalta osaltani keikka huipentui siihen, kun soitimme The Duke Campbell -sekakokoonpanolla kaksi vanhaa MBB:n coverbiisiä Living Colourin Love Rears It’s Ugly Head sekä Zeppelinin Good Times Bad Times. Omaa bändiäni yhtään vähäksymättä oli ihan mahtavaa soittaa vielä kerran Miksu rummuissa ja Anna laulussa.

En jatka yhtään pidemmälle, koska lukemattomien sisäpiirivitsien, jaettujen tyhmyystiivistymien listaaminen sekä muu muistelointi saisi vain minut haikeaksi ja ulkopuoliset lukijat turhaantumaan.

Päätän siis näinkin kliseisesti: Tämä soittoporukka on jotain, mitä todella jäi ikävä, kun muutin Kuopiosta Tampereelle.

Koska coverbiiseistä ei saa laittaa näytteitä, tässä pari kuvaa:

MBB

P.S. The Daisy Dukesin Mikseri-sivuilla on vanha kooste vuodelta 2008. Sieltä voi käydä kuuntelemassa, miltä me kuulostettiin 🙂