Ensimmäinen lääkärikäyntini Tšekissä

Praha
Syksy ilmoitti tulostaan heti 1.9. lähtien. Kuvassa Želivského sateisena päivänä.

Kaksi viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa omakohtaisesti tšekkiläiseen terveydenhuoltojärjestelmään. 

Prahassa on yksi sairaala, jossa palvelee niin kutsuttu ulkomaalaisten vastaanotto. Se sijaitsee Nemocnice Motolissa, vihreän metrolinja A:n päätepysäkillä. Oma sairaalani on kuitenkin määrätty ulkolaisille suunnatun terveysvakuutuksen kautta osoitteeni mukaan, joten, Praha 4:ssä asuvana, terveysvakuuttajani ohjeistivat minut kääntymään Fakultní nemocnice Královské Vinohradyn puoleen. Sijainnin kannalta kyseinen sairaala on minulle paljon parempi: se on reilun kymmenen minuutin päässä julkisilla työpaikaltani. Sairaalan kotisivut olivat sen sijaan vain tsekiksi. Kollegani avustamana selvitimme, että kipuilevaa korvaani katsottaisiin mitä todennäköisimmin rakennuksessa iso C. Vaikka mitä todennäköisimmin olisin saanut sairausvakuutettua apua myös kauempana Motolin suunnalla, halusin hoitaa asiani suurinpiirtein lounastuntini aikana.

Niinpä loikkasin ratikan kyytiin ja suuntasin jännittyneenä kohti Vinohradyn sairaalaa tietämättä, puhuuko kukaan määränpäässäni englantia. Želivskéhon asemalta löysin sairaalan helposti, ja sen pääportilla oli valtava, kolme metriä leveä kartta, josta saatoin tunnistaa rakennuksen iso C olevan suoraan edessäni. Kuopion vanhan kaupungin kortteleista nykäistyltä näyttävä vihertävä rakennus varmisti epäilykseni kyltillä, jossa luki “Uši, nos, krk” eli korvien nenän ja kurkun pyhä lääketieteellinen kolminaisuus.

Ensimmäisessä avoinnaisessa ovessa oli lappu, josta päättelin kyseisen sairaalan osaston olevan kiinni kahden viikon ajan ja avaavansa ovensa jälleen ensi maanantaina. Päättelin väärin. Lähetin kuvan avopuolisolleni, joka kertoi lapun koskevan vain huoneita. Seuraavassa ovessa luki suurella “ambulance”, joka hämmentävästi tarkoittaa myös ensiapua, ambulansseja ja vastaanottoa. Emmittyäni kävin luukulle, jossa palvellut keski-ikäinen, vaaleahiuksinen nainen ei ymmärtänyt englantia. Nic, hän sanoi. Osoitin korvaani, mutisin jotain tsekiksi ja ojensin sairausvakuutuskorttini. Hän ymmärsi yskän, ja kaivoi laminoidun A4-paperin, jossa luki hyvin kirjoitetulla englannilla:

“Please go to register in the main building near the front gate”. 

Kiitin, vaihdoimme hymyjä ja lähdin matkaan. Vaikka olin tullut pääporteista sisään, en kokenut nähneeni suurta, päärakennukselta näyttävää rakennusta. Hetken pähkäiltyäni keksin, että sehän on tuo pieni yksikerroksinen infopisteeksi ristitty tönö aivan tuossa portin vieressä, jonka terassilla kaksi vartijaa polttaa röökiä. Käveltyäni sisään tervehdin kohteliaasti ja kysyin, josko ensimmäinen infopisteen kolmesta naisesta puhuu englantia. Ei puhunut, mutta hän osoitti kollegaansa. Hänkin sanoi puhuvansa vain vähän, mutta kommunikaatiossamme ei ollut minkäänlaisia ongelmia ymmärtämisen tai sanavaraston suhteen.

Sain rekisteröinnin hoidettua ja palasin ison C:n ensiapuluukulle. Tällä kertaa nainen oli vaihtunut tummatukkaiseksi, ja hän puhui jopa englantia. Vaaleatukkainen nainen aiemmalta visiitiltäni hymyili toisesta huoneesta minun tultuani luukulle. Kaikki sujui kovin mukavasti, ja istuuduin odottamaan ja lukemaan. Parikymmentä minuuttia odoteltuani minut kutsuttiin, ja valkotukkainen, arvokkaan näköinen mieslääkäri tervehti minua, ja kerrottuani tsekinkielen osaamattomuudestani hän välittömästi kysyi, mistä olen kotoisin. Kerroin, ja hän kysyi, työskentelenkö Nokialla. Lääkärikäynti oli varsin mukava, sain reseptin ja minulta varmistettiin lukuisia kertoja, että ymmärsinhän kaiken. Koko käyntiin kului vajaat puolitoistatuntia. Avopuolisoni onnitteli minua selviytymisestäni. Tulin hyvälle tuulelle.