Sodan ja rauhan miehet

Vuonna 1978 Yleisradio esitti ensimmäisen jakson 10-osaisesta televisio-ohjelmasta Sodan ja rauhan miehet. Sarjan ohjannut ja käsikirjoittanut Matti Tapio oli alkanut kerätä sarjan aineistoa jo 1970-luvun alkuvuosina. Sarja käsitteli Suomen ulkopoliittista kehitystä 1930-luvun loppupuolelta jatkosodan alkuun.

1970-luvulla YLEssä vaikuttaneen toimittajan Seppo Heikki Salosen kirja on nimeltään Sodan ja rauhan miehet – kuvaus televisio-ohjelmasta ja siihen kohdistuneesta ulkopoliittisesta painostuksesta 70-luvun Suomessa.

Sodan ja rauhan miehet on dokumenttipohjainen näytelmäsarja, jonka materiaali on koostettu arkistolähteistä, asiantuntijahaastatteluista sekä esimerkiksi kokousten pöytäkirjoista. Käsikirjoitukseen osallistui näin ollen välillisesti ulkopolitiikan korkeimpia virkamiehiä.